Moto Guzzi Nuovo Falcone 1974

Kuin Fenix lintu tuhkastaan, on nuori kotka on jälleen noussut siivilleen, nyt Suomessa. Aiemmin, 70-80-luvuilla ko. pyörä palveli Italian armeijan tarpeita. Tämä petolintu, Moto Guzzi NF on nyt saanut Suomen rekisterikilven peräänsä. Talven kestänyt näpertely on nyt saatettu päätökseen. Näitä lienee kymmenkunta Suomen rekisterissä. Tämä on - näkisin näin - virkistävää vastavoimaa ruotsalaistyyppiseen HD-kulttuuriimme.

Tipo Normale, kuten jo 20-luvun makaavasylinteriset guzzit, tämä vain hieman paranneltuna tuosta jo sinällään onnistuneesta konstruktiosta. Huomatkaa että Uudenseelannin Burt Munro pitää hallussaan alle 1000ccm työntötankokoneiden nopeuden maailmanennätystä - kulkupeli, Indian oli vuodelta 1920: mitä vanhempi härkä, sen kovempi sarvi!!!

Käynnistys: ei sähköstarttia, se olisikin yhtä turhaa kuin Potifarin näkemättömät unet.

Sitten liikenteeseen. Vauhtinsa ja olemuksensa puolesta tämä meluisa paukkurauta olisi paremmin sopinut 50-luvun Suomeen, jolloin Jawat, IC:t, Nortonit, Enfieldit tms. pyörät kulkivat Suomen lipeänkyllästeisillä sorateillä.

Nykyisten standardien mukaan tämä alitehoinen viisisatainen, yksisylinterinen, lähes kymmenkiloisine vauhtipyörineen on kummajainen, outo ilmestys. Pyörä vertautuu kuutiotilavuutensa puolesta 100hv ninjoihin. Nuo, jotka eivät juurikaan ei ole suurempia kuin kotkan 500ccm. Mutta tämä on toimiva laite! Ei niinkuin esim. Intian enfieldit, joissa hardware onkin softwarea ja kytkin on takelteleva mutta luistava?? (minulla on yksi Enfield). Servot toimivat mutkattomasti, kuin nykypyörissä ikään.

Satula - jota USA:ssa nimetään single:ksi (Las Vegas Divorce) ja 96 cm. buttrefly stonga tekee pyörästä ÄIJÄN.

Kiihtyvyydestä ei sanottavasti voi puhua 27hv ja vauhtipyörä, joka on kuin penkkipunnertajan märkä uni, tekee vauhdin lisäämisestä omanlaistaan: pyörä ei kiihdy eikä ryntää vauhtiin; vauhdin lisäämistä voisi kuvailla enemmänkin pyyhältämiseksi.

huippunopeuden 125km/h saavutettua pyörä on hyvin hanskassa, kypärä ei voblaa kuin esim. joskus ajaessani LeMansia yli 220km/h. Nyt on tilalla letkeä pauke, fiilis: olen päässyt lähelle äijäpyörän syvintä metafyysistä ydintä. Nuoruus tulee mieleen: C'mon dudes, let's get on, booze and ladies...! (Homer Simpsonin äänellä tuuleen huutaen, Grand Funk Railroad fiilareissa).

Moottorin ääni muistuttaa lähinnä vergeltungswaffe:n (V1) sysäysputkimoottorin papatusta, vakioputkella möykkää tulee ulos n.90db. Loud Pipes Saves Lives!

Nummelan liittymässä kampean moottoritielle, kohti Helsinkiä: moottorin matalalta uhoava jytinä kiihtyy barytoniseksi mekastukseksi. En etene pitkälle, jo Veikkolan liittymässä palautan itseni linjaan: siirryn pikkutielle. Veikkolan ja Lapinkylän kautta Kauklahteen ja sieltä kohti Helsinkiä. Pyörä ei ole tehty nissanien kilpakumppaniksi. Yksi GTi turboilija kerkesi jo näyttämään sormeaan, ennen moottoritieltä poistumista; hapuilin nääs keskikaistalla kahdeksassakympissä, tarpeettomasti.

Helsinkiin ehdin kuitenkin ajallaan. Ohi paahtavan gixerikuskin ilme kertoi myötähäpeästä minua ja pyörääni kohtaan, vastaantuleva HD-mies suo epäluuloisen morjestuksen, mutta morjestaa kuitenkin....soitanko vain mustilla näppäimillä?

Mielestäni tämä on kuitenkin oikeaa pyöräilyä, polkupyöräilyn jälkeen tietenkin....

Pysähdyn Herttoniemen Shellille; hieman neuvoton tunnelma, mistä saisin ajankuvaa, Pax pastilleja ja Siff Colaa, naurahdan, aika ajaa ohi ja maailma muuttuu; but we are still going strong - minä ja nuori kotka.